Älä kiiruhda flunssan jälkeen lenkkipolulle

 Sikainfluenssaepidemia on jo hieman hellittänyt otettaan meistä suomalaisista. Tästä huolimatta me jokainen sairastamme keskimäärin neljä kertaa vuodessa ylähengitystieinfektion eli kansankielellä flunssa.

Entä jos nyt sairastun? Millainen vaikutus tällä on harjoitteluuni? sairastuminen_kuume2

Päätin kysyä sitä asiantuntijalta. Turun yliopiston professori ja Paavo Nurmi keskuksen sekä lääkärikeskus Mehiläisen ylilääkäri Olli Heinonen antaa minulle hyvän muistisäännön: flunssasta toipuminen kestää yhtä kauan kuin itse sairastaminen.

- Kannattaa ajatella kokonaisuutta. Toipumiselle täytyy antaa aikaa. Koska sairastamme flunssan keskimäärin kahdesta neljään kertaan vuodessa, siihen kannattaa varautua etukäteen ja ajatella, että nyt se tauti tuli ja levätä itsensä urheilukuntoon, Heinonen kertoo.

- Jos juoksija ei anna elimistön toipua taudista, se pitkittää paranemista, hän lisää.

Jos siis sairastan viikon, lepään viikon.

Entä se paljon puhuttu sairastuminen_heinonensikainfluenssa?

- Influenssa ei tässä suhteessa juurikaan eroa tavallisesta flunssasta, Heinonen kertoo.

Flunssaan ja influenssaan kuuluu kuume, lihassärky, nuha, yskä ja heikotus. Miten sairastaminen vaikuttaa suorituskykyyni?

- Kun ihminen on sairas, suorituskyky laskee jopa 25 prosenttia, Heinonen lisää.

No hyvä on. Sairastan kaikessa rauhassa riittävän kauan. Mitä sitten pitäisi tehdä?

- Liikkeelle kannattaa lähteä kevyesti ja portaittain palata vanhaan ohjelmaan, Heinonen neuvoo.

Nyt, kun lääkärin puheille on päästy, kannattaa kysyä kaikki asiat, jotka askarruttavat. Juoksijan yleisimmät terveysvaivat ovat pieniä rasitusvammoja ja tapaturmia. Miten niitä voi ehkäistä?

- Harjoittelemalla fiksusti. Kannattaa tähdätä suureen kokonaisuuteen eli esimerkiksi sinne puolimaratonille, eikä hakea pikavoittoja, Heinonen kertoo.

Juoksijan toinen synti on se, ettei pienten vammojen malteta parantua rauhassa vaan lähdetään liian nopeasti treenaamaan täysillä.

Itselläni on ainakin ollut se ongelma, etten oikein osaa tunnistaa, milloin pieni särky on todellinen este liikkumiselle ja milloin kyse on omasta laiskuudesta.

- Jos kipu ei mene rasitusta keventämällä ohi, kannattaa pitää muutaman päivän reilu harjoitustauko. Jos kipu ei sittenkään hellitä, kannattaa ottaa yhteys lääkäriin, Heinonen tiivistää.


Heinonen antoi minulle mukaan helpot muistisäännöt. Liikunta on kiellettyä, kun

- Minulla on infektion yleisoireita

- Minulla on kuumetta

- Olen poikkeavan  väsynyt

- Minulla on korkea leposyke

Hän kehottaa erityisvarovaisuuteen, jos

- En ole ihan varma, onko flunssa iskemässä

- Minulla on lihassärkyä

- Minulla on nielutulehdus

sairastuminen_tee









Kun flunssa iskee, täytyy vain pitää nämä vinkit mielessä, jotta ei vesitä koko projektia kiirehtimällä.

Hanna Kolvanki on freelancertoimittaja, joka tähtää ensi kesänä puolikkaalle maratonille. Tavoitteena Juoksuaika 2010 juttusarjassa seuraamme Hannan harjoittelua kohti kesän tavoitteita.

 
Please update your Flash Player to view content.
Please update your Flash Player to view content.